Kuinka tehdä oma sukututkimus?

Sukututkiminen on mielenkiintoista ja omasta suvusta saattaa löytyä todellisia yllätyksiä, esimerkiksi kuuluisuuksia tai vanhoja aatelisia. Sukututkimusta voi käyttää myös apuna kadonneiden sukulaistensa löytämiseen – kaikki eivät tunne perhettään, jotkut ovat epäonnekseen erkaantuneet jopa lähisukulaisistaan syystä tai toisesta.

Sukututkimukseen voi palkata ammattilaisen. Näin saa yleensä parhaat tulokset ja toisaalta säästät itse aikaa. Vähemmän laajan sukututkimuksen voi nykyään tilata helposti netistä. Sukututkimuksen voi myös tehdä itse, tai ainakin saattaa alulle itse. Jos myöhemmin päätyy umpikujaan, voi pyytää ammattilaista jatkamaan tutkimusta. Sukututkimus voi olla parhaimmillaan hyvin palkitsevaa.

Miten aloittaa oman sukututkimuksen teko

Monet kuvittelevat, ettei sukututkimusta voi tehdä itse, mutta sen aloittaminen on helpompaa kuin luullaankaan. Aivan ensimmäisenä kannattaa käydä sukututkimuksen tekoon liittyvä kurssi tai hankkia tietoa Internetistä tai aiheen kirjallisuudesta.

Varmin ja luontevin aloitus sukututkimukseen on aloittaa sukulaisista, jotka ovat elossa. Kerää heiltä niin paljon tietoa, kuin mahdollista, näin pääsee hyvään alkuun. Puhuttuun tietoon ei voi täysin luottaa, sillä jotkut saattavat muistaa nimiä vääriin. Sukulaisilta kannattaa pyytää myös kaikki kirjoitettu materiaali nähtäväksi. Kuva-albumeissa saattaa olla nimiä kuvien ohessa ja kirjoissa voi olla omistuskirjoituksia. Vanhoissa sukupolvelta toiselle kulkeneissa raamatuissa saattaa olla alkusivulla sukupuu, ja laatikoston pohjalta voi löytyä sukututkimuksen kannalta tärkeitä virkatodistuksia. Myös hautapaikkoja kannattaa kysyä, sillä hautakiviin on painettu koko nimet ja syntymä- sekä kuolinpäivät.

Sukulaisilta ei aina saa kasaan koko 1900-luvun sukuhistoriaa. Hyvä keino sukulaisille puhumisen jälkeen on kääntyä kirkkoherranviraston puoleen. Virastosta saa tilattua virkatodistuksia, joilla saa tietoa parhaimmillaan jopa 1800-luvulla syntyneistä sukulaisista. Lähes poikkeuksetta kaikissa seurakunnissa on viimeistään 1800-luvun alusta lähtien tallessa asiakirjoja. Myös ammattisukututkijat käyttävät kirkkoherranvirastoa lähteenään tutkimukselle. Rippikirjat, historiakirjat, vihkipaperit ja muut tositteet auttavat sukututkimuksessa.

Sukututkimusta voi tehdä itse jopa 1700 lukua aikaisemmille ajoille

Kun sukulaisten tiedot tai kirkkoherrankaan paperit eivät enää auta, on syytä suunnata Kansallisarkiston Digitaaliarkistoon, josta löytyy tietoa aina 1600 alkupuolelta 1900 luvulle saakka. Henkikirjat löytyvät nykyään kätevästi digitaalisessa muodossa. Mikäli tarvitsee uudempia henkikirjoja voi kääntyä uuden Kansallisarkiston ja maakunta-arkiston puoleen.

Sukututkimusta tekevän kannattaa vierailla myös kirjastossa. Sieltä saattaa yllättäen löytyä tietoa ja arkistoaineistoa, joka koskee omia sukujuuria.

Mitä jos sukujuuret ovat ulkomailla?

Mikäli sukututkimus suuntaa ulkomaille, kannattaa selvittää kohde maan virastoja ja kontaktoida paikallisia sukututkijoita tai Suomesta sukututkija joka on erikoistunut kohde maan tutkimukseen. Ainakin Ruotsin aineistoa löytyy paljon digitaalisessa muodossa ja näin niihin pääsee käsiksi Internetin kautta myös etänä. Suomesta käsin on tehty paljon sukututkimuksia varsinkin Ruotsin ja Venäjän suuntaan. Suomesta tehdään myös muutamia arkistomatkoja, joiden tarkoituksena on tehdä yhdessä sukututkimusta. Nämä markat suuntautuvat yleensä nimenomaan Ruotsiin ja Venäjälle.

Sukututkimuksen haasteet

Mikäli sukututkimusta tekee itse aloittelijana, ei välttämättä kannata nostaa odotuksia liian korkealle, vaikka tutkimuksen tekeminen on varsin mielenkiintoista ja hauskaakin. Sukututkimus saattaa tyssätä helposti joo muutamien sukupolvien päähän. Joskus taas löytää kyllä nimiä pidemmälle, mutta mitään varsinaista tarinaa ei suvulleen saa koostettua – ei löydy ammatteja tai mitään tietoa nimien ja päivämäärien lisäksi. Myös kirkon arkistot ja muutenkin vanhat arkistot eivät ole aukottomia. Papereita on saattanut hukkua vuosien varrella tai kirjauksia ei ole tehty niin kuin olisi pitänyt.

Tällaisissa tapauksissa voi vielä kokeilla uudestaan ammattilaisen kanssa. Heillä on paremmat kontaktit ja varakanavat etsiä tietoa. Sukututkimusta aloittaessa täytyy kuitenkin myös muistaa mahdollisuus, ettei ammattilainenkaan pääse sukupuussa odotetun pitkälle – syystä tai toisesta.

Sukututkimus ja -yhdistykset

Sukututkimus on nimensä mukaisesti sukulaisuuteen liittyvää tutkimusta. Se on virallinen tieteenhaara, genealogia, jota voidaan harjoittaa eri tasoilla. Osalle genealogia on ammatti, toisille se on rakas harrastus. Sukututkimuksen innokkaimmat harrastajat ovat perustaneet sukututkimusyhdistyksiä, jotka tekevät jäsenistön välistä yhteistyötä sukulaisuussuhteiden selvittelyssä.

Arkistolähteisiin perustuva sukututkimus

Sukututkimuksen toinen haara perustaa tutkimuksensa arkistolähteisiin eli Suomessa pääasiassa kirkonkirjoihin. Tällaisen kirjattuun tietoon perustuvan sukututkimuksen tarkoituksena on selvitellä ihmisten välisiä sukulaisuussuhteita. Tuloksena on yleensä kirjalliseen muotoon tuotettu sukututkimus, josta saatetaan painaa kirjojakin. Tutkimus koostuu sukupuusta, josta sukulaisuussuhteet selviävät sukukirjojen tai -taulujen avulla. Sukutauluun kirjataan yleensä syntymä- ja kuolinajat, vanhemmat, aikaisempi sukunimi (omaa sukua) ja lapset / sisarukset. Laajemmissa sukututkimuksissa lopusta löytyy aakkosellinen hakemisto, josta voidaan hakea sukutaulua tai -kirjaa tietystä henkilöstä.

Suomessa kirkonkirjat ovat verrattain tarkkoja. Ne ovat myös julkisesti kaikkien saatavilla Internetissä Hiski-nimisessä tietokannassa. Tästä tietokannasta näkyy tiedot 1900-luvun alkupuolelle. Sitä uudempia kirkonkirjoja voi tarkastella seurakuntien kirkkoherranvirastoissa. Yli 40 vuotta vanhat kirkonkirjat siirretään maakunta-arkistoon. Näin ollen kirkonkirjoihin pääsee käsiksi kolmessa paikassa: Internetissä, paikallisten seurakuntien kirkkoherranvirastossa sekä maakunta-arkistossa.

Kirkonkirjoihin kirjataan seurakunnan jäsenten syntymät, kuolemat, ripille pääsy, avioliitot ja lapset. Jos henkilö ei ole kuulunut kirkkoon, hänen tietonsa on merkitty siviilirekisteriin. Väestörekisterin pito on pitkään ollut evankelisluterilaisen seurakunnan tehtävä, mutta tehtävä on siirretty 1999 valtiolle. Nykyisin valtio pitää kirjaa kaikista kansalaisista, ja kirkko vielä erikseen omista jäsenistään.

Virallisten rekistereiden lisäksi tietoa sukututkimukseen voi etsiä erinäisistä lähteistä. Maakunta-arkistoja on Suomessa 7 ja ne ovat kaikki mielenkiintoisia paikkoja sukututkijalle. Lisäksi Suomessa toimi Kansallisarkisto. Näihin arkistoihin on kerätty merkittäviä alueellisia historiatietoja ja esimerkiksi kirkonkirjat, vanhoja sanomalehtiä yms. Hautakivet, vanhat lehdet, Suomen maatilat -kirja ja siirtolaisrekisterit ovat myös sukututkijoiden lähteinä.

Geneettinen sukututkimus

Sukututkimusta voidaan suorittaa myös DNA:n perusteella ja tällöin tieteenhaaraa kutsutaan geneettiseksi sukututkimukseksi. Geneettisen sukututkimuksen avulla pystytään selvittämään henkilöiden välisiä sukulaisuussuhteita. Geneettinen genealogia yhdistää rekistereihin ja suulliseen tietoon perustuvaan sukututkimukseen tieteellisen elementin. DNA tutkimuksen avulla pystytään todistamaan arvailuja sukulaisuudesta ja ihmisten välisistä suhteista.

Geneettisen sukututkimuksen kautta voidaan kuitenkin selvittää laajempaakin sukulaisuutta, kuin vain kahden ihmisen keskinäistä sukulaisuussuhdetta. DNA-pohjaisella sukututkimuksella voidaan selvittää yksilön etnistä taustaa, jonkin suvun äiti- tai isälinjaa (eli kantaisään ja -äitiin jatkuvaa sukupuuta) ja jopa kansojen muuttoliikettä ja kansalaisuuksien etnistä perimää.

Sukututkimusyhdistykset auttavat tiedonlähteiden äärelle

Sukututkimuksen harrastajat ovat perustaneet sukututkimusyhdistyksiä, joiden tarkoituksena on jakaa tietoa jäsenien kesken. Sukututkimusseuroja on esimerkiksi maakunnallisesti eri puolilla Suomea. On esimerkiksi Imatran seudun sukututkijat, Haaparanda-Tornio -seudun sukututkijat, Akaan sukututkijat ja Eteläpohjalaiset juuret -sukututkimusyhdistys. Edellä kuvatut ovat vain esimerkkejä ja Internetistä löytyy helposti tietoa oman lähialueen tai suvun kotialueen sukututkimusseuroista.

Sukututkimusseurat tarjoavat jäsenilleen ainakin vertaistukea ja alueen suullisessa muodossa olevaa historiaa. Seuran jäsenet ovat yleensä liikkeellä vapaaehtoisvoimin, joten mitään suuria tapahtumia ei järjestetä. Joskus saatetaan pitää yhteisiä koulutusiltoja tai muita sukututkimukseen liittyviä luentoja, mutta sukututkimusseurasta saatava apu on yleensä painottunut paikallisen tiedon välitykseen. Tästä syystä aloittelevan sukututkijan kannattaa olla yhteydessä joko oman alueensa sukututkimusseuraan tai vaihtoehtoisesti sen alueen tai kaupungin sukututkimusseuraan, josta oma suku on kotoisin.

Sukututkimusseurojen arvokkain sisältö on suullisen perimätiedon kerääminen ja tallentaminen – ainakin muistiin, mutta varmasti osaa tiedoista on kerätty myös kirjalliseen muotoon. Jotkin sukuseurat ovat tosin julkaisseet myös sukututkimuksia painetussa versioissa ja auttaneet jäseniään eteenpäin tällä tapaa. Toimintaan kannatta pyrkiä osallistumaan aktiivisesti, sillä silloin saa eniten irti erityisesti suullisesta perimätiedosta.

Rikkaimmat suomalaissuvut

Vaikka Suomi nähdään yleisesti ottaen hyvin tasa-arvoisena maana, ei se pidä paikkaansa kaikilta puolilta. Erityisesti varakkuudessa suomalaisissa on erittäin suuria eroja – toiset meistä elävät kadulla ja toiset taas valtavissa kartanoissa. Rikkaita sukuja on ollut aina, niin myös Suomessa ja esittelemme sinulle viisi Suomen rikkainta sukua.

Herlinin suku

Herlinin suku on yksi Suomen kaikkien aikojen varakkaimpia sukuja. Monet tutkijat ovat arvioineet suvun olevan mahdollisesti sekä suhteellisesti että absoluuttisesti Suomen historian varakkain suku. Tämän suvun omistuksessa on monia Suomen suurimpia yhtiöitä, joko kokonaan tai osaksi.

Kone, tuo maailmanlaajuisesti erityisesti hissien ja liukuportaiden valmistajana tunnettu yhtiö, on yksi näistä. Kone on ollut Herlinin suvussa jo vuosia ja on siirtynyt isältä pojalle. Tällä hetkellä Koneen toimitusjohtajana on Antti Juhani Herlin, joka toimi aiemmin yhtiön pääjohtajana. Mies on miljardööri ja tällä hetkellä koko Suomen rikkain henkilö. Myös Antin isä, Pekka Herlin, isoisä Heikki H. Herlin sekä isoisoisä Harald Herlin olivat Koneen omistajia ja johtajia.

Kone ja Herlinin suku on päässyt pitkälle taipumattomalla asenteella ja määrätietoisella johtajuudella. Antti Herlinin ansiotulot olivat vuonna 2007 noin 2,5 miljoonaa euroa, ja hän on toiminut myös monien muiden yhtiöiden puheenjohtajina. Antti on listattu myös Forbesin maailman rikkaimpien henkilöiden listalle sijalle 437 (vuonna 2013).

Herlinin suku omista myös suuren osan Cargotec Oyj:stä. Cargotec Oyj:n hallituksen puheenjohtajana toimii Ilkka Herlin, joka on Pekka Herlinin poika. Myös Niklas Herlin, Pekan poika, työskentelee Cargotecin piirissä toimittajana ja kustantajana. Ilona Herlin, poikien sisko, on Cargotecin suuromistaja sekä kielitieteilijä. Jussi Herlin, Antin poika, on Kone Oyj:n hallituksen jäsen. Hanna Herlin on Kone Säätiön asiamies ja hallituksen puheenjohtaja.

Fazerin suku

Jokainen suomalainen tunnistaa Karl Fazerin, tuon ihanan suomalaisen suklaan isän. Fazerin suku on yksi Suomen varakkaimpia, sillä Suomen suosituimman makeistehtaan ja -merkin lisäksi suvulla on omistuksessaan musiikkialan yritys, joka valmistaa muun muassa pianoja. Fazer tuottaa muun muassa leipomo- ja ruokapalveluajan tuotteita, ja vie tuotteitaan jopa 40 maahan. Kahviloita, ravintoloita, leipomoita ja makeistehtaita omistava Fazer oli alun perin perheyritys, muttei enää ole Fazerin suvun omistuksessa. Silti suku on jäänyt erittäin varakkaaksi ja tällä hetkellä Fazerin toimitusjohtajana toimii Christoph Vitzthum.

Hartwallin suku

Hartwall tunnetaan Suomessa yhtenä maamme suurimmista juomanvalmistajista. Hartwallin perusti aikoinaan Viktor Hartwall yhdessä Adolf von Bonsdorffin kanssa vuonna 1832. Ensiksi tehtaalla valmistettiin vain kivennäisvettä, mutta myöhemmin toimintaa laajennettiin huomattavasti. Bonsdorffin kuoltua Viktor osti koko yrityksen itselleen ja nimesi sen omiin nimiinsä. Viktor kuoli jo vuonna 1857, ja sen jälkeen Hartwallin omistus on kiertänyt yhtiöltä toiselle, mutta suvulla on edelleen osakkeita Hartwallilta. Vielä vuonna 2008 Hartwallin suku oli edelleen kärkisijoilla Viktorin kuolinpesärahojen perinnöllä.

Von Rettigin suku

Muihin listan nimiin verrattuna Rettig on monille astetta tuntemattomampi. Alun perin saksasta kotoisin oleva suku, joka saapui Suomeen jo 1800-luvulla, on nykyisin suomalainen ja ruotsalainen liikemiessuku, joka tunnetaan erityisesti tupakkatehtailusta. Suvun suomalainen haara omistaa Rettig Group -perheyrityksen, joka aateloitiin vuonna 1898 nimellä von Rettig. Ensimmäinen tupakkatehtailija oli Fredric von Rettig, jonka jälkeen tupakkatehtaan kohtalo on siirtynyt isältä pojalle jo kuudessa sukupolvessa. Suku asui Turun alueella ja heidän sukuhautansa sijaitsee niin ikään Turussa. Tosin, tällä hetkellä Turun tupakkatehdas ei enää ole suvun omistuksessa.